Etusivu
JÄRVENPÄÄ (174)
KUKA OLEN?
Koko nimeni on sangen juhlallinen Martti Alpo Antero Harju, mutta jo lapsuudesta asti on kutsumanimi ollut Antero. Olen syntynyt 2.11.1943 Kuusankoskella ja elämäni aikana asunut noin 15 paikassa. Järvenpäähän muutin marraskuussa 1993 ja tämä onkin pisin aika, jonka olen jossain asunut. Tiettyä juurettomuutta siis on, mutta myös taitoa uusiin oloihin sopeutumisessa. Vaimooni Tuulaan tutustuin Invalidiliiton Lahden palvelutalossa vuonna 1984. Muutimme yhdessä Kuusankosken palvelutaloon 1985 ja virallisesti meidät vihittiin 1987. Lapsia ei ole.
POLIITTISET JUURENI
Olen varmaan niinsanotusti syntymäpoliitikko. Isäni oli nuorena SDP:n jäsen, mutta 1950-luvun puolivälissä alkoi tehdä pesäeroa puolueseen, kun ei hyväksynyt Tannerin vaikutuksen kasvua eikä vuoden 1956 presidentinvaalikampanjassa puolueen härskiä Kekkos-vastaisuutta. Myöhempinä vuosinaan isä tietääkseni äänesti SKDL:n ehdokkaita. Hänellä oli monta veljeä, joiden poliittiset näkemykset vaihtelivat tulipalokommunistista vankkaan kokoomuslaiseen asti. Veljesten keskusteluja kuuntelin aina mielelläni ja vaikka oma kantani oli jo hyvin nuorena hyvin vasemmistolainen, opin silti periaatteen, että toisinkin ajattelevien ihmisten kanssa voi ja täytyy tulla toimeen.
Joskus 1960-luvulla luin Kansan Uutisista Pertti Lindforsin teoreettisia kirjoituksia ja ne tekivät minuun suuren vaikutuksen. Olisin ehkä voinut joutua pahastikin dogmaattisuuden suohon, ellen olisi samoihin aikoihin lukenut Aira Sinervon romaania “Koskessa kolisten”, jossa kuvataan tiettyä vaihetta “Korpela-” eli Sirola-opiston toiminnassa. Myöhemmin olen tietysti lukenut kaikenlaista, niin Raamattua kuin Mormonin kirjaa, Marxia, Leniniä ja suunnilleen kaikkea käsiin joutunutta… Kaikesta toivon jotain oppineeni. Kunnioitan ihmisten edes suurin piirtein perusteltuja vakaumuksia, mutta tapaan myös sanoa, että tunnen Raamatun paremmin kuin keskiverto kristitty ja juuri siksi olenkin 99-prosenttinen ateisti (tuo yhden prosentin vajaus siksi, että tiedän olevan mahdotonta täysin todistaa jonkin jumalan olemassaolemattomuutta eli hienosti sanottuna noneksistenssiä).
POLIITTINEN TOIMINTA
SKDL:n jäseneksi liityin muistaakseni 1971, jolloin asuin Virroilla. Vammaisuuteni ja siihen liittyvän lievän ihmisarkuuteni takia politiikan tekoni rajoittui vaaleissa äänestämisiin. Ensimmäinen vappumarssini oli Helsingissä 1979. Puolueosaston kokouksiin aloin osallistua Orimattilassa 1981-83 ja sitten Lahdessa 1984-85. Muutettuani Kuusankoskelle aloin saada enemmän kokemusta ja myös esiintymisrohkeutta. SKP:n jäseneksi liityin 1985, joten jonkin verran käsitystä tuli myös ns. osapuoliriidoista. Innokkuuteni (ja ilmeisesti myös “terve järkeni”) johtivat minut pian jäsenyyksiin puolueosastojen johtokunnissa, piirikomiteoissa ja -toimikunnissa. Nämä hommat ovat sitten jatkuneet muutettuani Järvenpäähän 1993. Myönnän omaavani selkeää poliittista kunnianhimoakin ja halua näyttää, että vammaisuus ei merkitse passiivista sivustakatselua (tietty yli-innokkuus on CP-vammaisille ominaista…). Maailmanparantajan vikaa on myös, joten olin mielelläni mukana eduskuntaehdokkaana 1999 ja 2003, vaikka äänimäärä ei hurraamaan pannut. Lojaalina Vasemmistoliiton jäsenenä (itse asiassa perustamisessa mukana olleena!) olen myös lähtenyt mukaan kunnallisvaaliehdokkaaksi 2000 ja 2004, vaikka olen tiennyt lähinnä vain kerääväni puolueen listalle täyteääniä. Nyt olen siis myös mukana. Läpimenon mahdollisuuteni ovat hyvin pienet, mutta ehkä voin tuoda esille joitakin uusia ajatuksia (vaaliteemoista on oma osionsa…). - Sallittaneen vielä kevennyksenä toteamus ikääntymisestä. Joskus nuorena mietin, miltä tuntuisi olla ministerinä. No, sitten tuli kunnianhimoiseksi tavoitteeksi kansanedustajan paikka. Nyt siis yritän kaupunginvaltuustoon. Viimeisenä tavoitteena kai on puoluevaltuustoon pääsy. Tiedän toki, että tavoitteista mikään tuskin toteutuu, mutta ainahan on hauskaa kuvitella asioita. Olen varmaan enemmän taipuvainen teoreettiseen ajatteluun kuin käytännön asioihin ja luulisin minunkinlaisiani tarvittavan.
